maanantai 19. elokuuta 2013

Tänään on vuosi siitä

Tänään on vuosi siitä
kun näin ensimmäisen kerran sinut, lapseni
ja kuiskasin: "Voiko olla nuin suloinen!"
Tänään on vuosi siitä
kun sain sinut rinnalleni
Oman, pienen lämpimän käärön
Esikoiseni

Ihastelimme kauniita silmiäsi
valtavan pitkää tukkaasi
Laskimme niin pieniä sormiasi
ja varpaitasi
Onnen kyyneleiden läpi
ihmettelimme täydellisyyttäsi
Siihen hetkeen ei mahtunut muita
vain me kolme
sinä, isäsi ja minä
Olimme odottaneet sinua
ja nyt olit luonamme

Tänään on vuosi siitä
kun minusta tuli äiti
Jo ensimmäisen vuotesi aikana
olet opettanut minulle paljon
elämästä
tunteista
rakkaudesta
itsestäni
Olet kasvattanut minua
Hetkeäkään en antaisi pois

Rakastan sinua, lapseni

lauantai 10. elokuuta 2013

Operaatio tiskaaminen

Nykyisin aloitan tiskaamisen kantamalla pikkutermiitin asuntomme toiseen päähän tutkimaan jotain mielenkiintoista lelua. Sitten yritän olla itse ääntäkin nopeampi (vaatii vielä harjoittelua):
Avaan tiskikoneen ja kahmin vauhdilla kädet täyteen astioita. Tästä aiheutuva kohtalokas ensimmäinen kilahdus saa kuitenkin jo pikkutermiittiin liikettä. Nappaan äkkiä lusikkakorin pois tieltä, kun termiitti jo saavuttaa työmaani, ja alan lapata posliiniastioita arvojärjestyksessä pikapikaa pöydälle (minulla on onneksi äitinä tipuaskeleen mittainen etumatka, kun pienellä lautaset tahtovat jumittua piikkeihin), kunnes korissa on enää rikkoutumattomia muoviastioita ja kattiloita.

Huh, alakori tyhjennetty (pöydälle siis) ja on vuorossa yläkori. Pikkuinenhan ei toki yllä vielä siellä oleviin astioihin muuten kuin alakautta, mutta ei se tuholaisen työ tähän lopu. Tiskikoneeseen jääneellä vedellä on hauska läträtä. Ja korinhan saa helposti lattialle, jolloin siihen voi kiivetä piikkejä taivuttamaan. No, piikitki voi aina taivuttaa takas, mutta kun kori ei kauaa jaksa kiinnostaa, käydään taas itse koneen kimppuun.

Haa, tuolla perällä on kaikkia härrävärkkejä! Ja vettä! Sinne siis! Ei muuta kuin koneeseen istumaan. Oikein perälle asti, vesilätäkköön, kaikkien propellien päälle.
Tästähän ei äiti tykkää. Tai tarkennettuna, kone ei tykkää.
Koska se ei ikävä kyllä kestä sitä istumista, varsinkaan osien repimistä ja ränkyttämistä. Ja sitten on vielä vaatteet läpimärät. Siispä on kaikin puolin turvallisin vaihtoehto tyhjentää yläkorikin asap ja sulkea pesukone huudon säestyksellä.

Seuraava vaihe onkin aika vaaraton, mutta en helpoksi kutsuisi sitäkään. Astiat ovat nyt läjässä siinä koneen yläpuolella pöydällä ja pitäisi saada paikoilleen. Huuto on jo laantunut hiukan vaimeammaksi mutta sitäkin hermostuttavammaksi kitinäksi. Kun äiti pilasi kivan leikin ja nyt vaan tiskaa. Tylsää.

Niinpä tämä pieni apulainen ottaa äidin jalan tiukkaan karhunhalaukseen. Koittaapa liikkua siinä sitten niin, ettei satu vahinkoja. Kokeiltu on, tuloksena se, että pikkuinen tömpsähtää lattialle ja aloittaa loukkaantuneen itkun. Ja toki äiti heltyy ottamaan syliin.

Tiskit on edelleen kesken, joten pikkusylittelyn jälkeen yritetään jatkaa hommia. Pikkumies kokeilee seuraavaa kikkaa, ja asettuu mukavan tukevasti äidin jalkaterien päälle seisomaan, nojaten samalla seinään, josta saa voimaa työntää äitiä pois tiskien luota. Tiskaapa siinä sitten.

No, kaikkien sirkustemppujen jälkeen on loppujen lopuksi puhtaat astiat saatu taiteiltua kaappeihin. Vuorossa koneen täyttö. En enää edes yritä asetella likaisia astioita koneeseen yksitellen. Sujuvimmaksi tavaksi on osoittautunut se, että kasaa likaiset astiat esipesun jälkeen pinoihin pikkukätösten ulottumattomiin koneen yläpuolelle. Sitten vain avataan tuo niin mielenkiintoinen luukku, ja täytetään kone käänteisessä järjestyksessä toivoen, ettei vielä tällä kertaa tiskikoneen osia rikkoudu termiitin pomppiessa niiden päällä.

Ja hyväksytään se seikka, ettei lattioita nähtävästikään saa lapsiperheessä pysymään tahrattomina viikkosiivouksesta seuraavaan. Edes siivouspäivän iltaan. Ei edes yhden lapsen perheessä. Ja että aamulla kaapista otetut puhtaat vaatteet menee litimärkinä ja likaisina vaihtoon parin tunnin käytön jälkeen.

Ja yritetään ajatella, niin iljettävältä kuin se tuntuukin, että likaisissa astioissa olevat ruuan jäämät ovat vain ruokaa. Ettei se lapsi siihen kuole vaikka niitä nuoleekin (yh). Että vastustuskyky se vaan kasvaa.


Mutta mikä sai ikuistamaan näinkin tylsän aiheen blogiin kuin tiskaaminen? No se, että tänään sattui poikkeus. Pikkumies iski kyntensä heti koneen avattuani pilttipurkkeihin ja lusikkakoriin. Ja viihtyi löytämiensä aarteiden parissa koko tiskihetken! Olihan se hienoa tiskata siinä kaikessa rauhassa aivan tavallisesti. Vaihtelu näet virkistää.



Ties kuinka kauan näillä olisi jaksanut leikkiä, mutta kun äiti typeryyksissään alkoi kuvaamaan. Enkö ikinä opi, että kuvien ottaminen pilaa yleensä ne parhaat kuvattavat tilanteet? Ellei sitten muista kuvata huomaamattomasti, salaa. En kai sitten.

Mutta on se sentään positiivista, että tavallisen tylsiin arkitoimiin on saatu vähän haastetta. 

perjantai 2. elokuuta 2013

Aamutoimia







Uskomatonta, miten paljon pieni termiitti ehtii äidin aamutoimien aikana tehdä. Aikaa menee siis vaihtelevasti 15-30 minuuttia. Kyllähän sitä voisi kulkea perässä hokemassa ei-ei-ei:tä ja samalla siivota niitä sotkuja. Mutta toisaalta miksi pilata pienen ilo. Toinen nauttii koko sydämestään, kun saa touhuta. Eihän toki tarkoitus ole sotkea! Tämä on hänen leikkinsä, järjestellä äidin tylsät pinot kaapeissa uuteen uskoon. Ja kun yksi nurkka on järjestetty, voi siirtyä seuraavaan, tietty. 
On sitä vaan vaikea hymyilemättä katsoa, sitä touhuamista.






Tästä onkin hyvä aloittaa siivouspäivä - näkee ainakin työnsä tuloksen. Nimittäin tämä täystuho jämähtää niille sijoilleen, kun äiti käynnistää imurin, ja liikahtaa seuraavan kerran vasta, kun on sataprosenttisen varma, että imuri on sammutettu. Jostain ihmeen kummallisesta syystä imuri kauhistuttaa. Mutta äiti on tyytyväinen, kun ei tarvi montaa kertaa imuroida samaa kohtaa, kun joku ei koko ajan levitä roskia.



  

torstai 1. elokuuta 2013

Haikeutta


Jotenkin tuntuu niin haikealta.
Vettä sataa ja taivas harmaana.
Tuulee.
Yötkin jo pimeitä.
Ja kylmä.
Aivan liian syksyistä!
Onhan toki jo elokuu, mutta kuitenkin.
Onko kesä aina ollut näin lyhyt?
Nytkö se jo on ohi?

Ei kait sentään vielä.
Meidän perheen kesälomaki on vielä pitämättä.
Mutta eikö monesti parhaat kesäilmat ole silloin, kun jo
istutaan koulun penkillä? Ja nautitaan niistä ilmoista 
ikkunan väärällä puolella. 
Hippunen toivoa siis vielä on.

Ja jos sade vähän masentaakin, on kesäkuvia aina kiva katsella.
Viikonloppuna oli vielä ihana lämmin kesä
ja käytiin päiväreissulla Hailuodossa.
Kuvauksellinen paikka!






"Salaisuus on nykyhetkessä.
Jos tarkkailet nykyisyyttä, voit tehdä sen paremmaksi,
ja jos teet sen paremmaksi,
kaikki myöhempikin on paremmin.
Jokainen päivä on jo itsessään ikuisuus."
-Paulo Coelho