perjantai 1. marraskuuta 2013

Haikarapostia

Kun on oikein pieni
voi lentää linnun untuvalla
nukkua orvokin lehden alla,
kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni,
voi keinua heinässä heiluvassa
levätä kukassa tuoksuvassa,
kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni,
voi istua lumihiutaleelle,
ja liitää maailman tuulien teille,
kun on oikein pieni.

-Hannele Huovi


Meidän elo muuttui heti kertaheitolla. Nyt meillä on oma, kultainen ja söpö pieni prinsessa. Meillä on ylpeä, välillä mustasukkainen ihana isoveli. Ja nyt meillä on oma koti. Meillä on pieni piha ja ikkunat maan tasolla.

Meillä on käynyt vieraita toisen perään. Vieraita ensin vauvaa tuoksuttelemassa ja heti kohta vieraita kotia ihastelemassa. Äiti ja isä on hiukan väsyneitä, ymmärtänette. Mutta ehdottomasti onnellisia. Ja vähän ehkä turhankin innoissaan.

Seuraavaksi meidän pitäis alkaa touhuta ristiäisiä alta pois, että pääsee suunnittelemaan, mistä päästä aloittais pikkupikkuremppaa.

Tässä muutosten myllerryksessä ei oikein meinaa itsekään perässä pysyä. Pikkuhiljaa alkaa vasta tajuta, mitä kaikkea viimeisen kuukauden aikana on tapahtunut.

Tästä me haaveiltiin, tätä toivottiin ja kovasti odotettiin. Ja kyllä, tämä todella on kaiken sen arvoista.