keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Hyvää joulua!


Joulu kuulostaa kulkuselta
Joulu tuntuu pumpulilta
Joulu maistuu piparilta
tai namuselta 
tai mantelilta.

Joulu näyttää tähtöseltä
Joulu näyttää kynttilältä
Joulu tuoksuu vihreältä
tai punaiselta
tai ruskealta.

Sillä joulukuusi on vihreä
ja kuusen oksan kätkössä
on piparipossun seurana
kirkkaanpunainen omena.

-Kaarina Helakisa


Ihanaa joulua, kaikki te ihanat!


maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulumieli

Meinasin tulla viimeistelemään yhden kauan sitten tekemäni luonnoksen, vain huomatakseni, että siihen mulla on kyllä jo aivan liian jouluinen fiilis. Se juttu kun ei varsinaisesti jouluun liittynyt. Sallinette siis, että ilman sen suurempaa punaista lankaa näpyttelen menemään jouluista liipalaapaa. Vaikka pelkästään siitä ilosta, että kirjoittaminen on taas mahdollista.
Ja siitä, että on taas pari kaapillista vaatteita käytynnä läpi. Lajiteltu roskiskamat ja kierrätykseen menevät, ja taiteltu jäljelle jääneet säntillisiin riveihin puhtaisiin kaappeihin.

Mulla on mieletön siivousvimma nyt. Ja virtaa enemmän kuin kunto kestäisi. Meinaan ärsyyntyä lapsistakin väliin vain siksi, etteivät he anna mamman rauhassa siivota, vaan vaativat välillä lukemaan kirjaa, leikkimään ja pitämään sylissä. Kamala, kiireinen äiti. Mutta kun minä haluaisin hinkata puhtaaksi joka ainoan kolon uutta tulokasta varten ja pelkään, että aika loppuu kesken. Vähän niinku sitä pientä kiinnostais, miten likaista tai puhdasta täällä on.

Ehkä samalla siivoilenkin vähän varastoon. Itseäni ajatellen. Ennakoin. Koska kokemusta on kertynyt jo sen verran, että aavistelen sohvan houkuttelevan pikkunyytin synnyttyä paaaljon enemmän, kuin siivouksen, niin paljon kuin siivoamisesta ja puhtaasta kodista pidänkin. Ja sohvalla loikoilun aion totisesti itselleni sallia hyvillä mielin näiden joulusiivojen jälkeen. Vielä on urakkata edessä, mutta onneksi joulu on vasta ylihuomenna.

Jouluostokset sen sijaan on tässä talossa saatu hoidettua viime viikon aikana onnistuneesti. Kaupoissa juoksemista jatketaankin seuraavan kerran vasta joulun jälkeen. Mikäli se yleensäkään enää tarpeelliselta sitten tuntuu, tämmöisenä rantapallona.

Yksi puute meillä listassa vielä on: joulukuusi. Minä tahdon oikean joulukuusen! Edes ihan ihan minin sellaisen. Hiukanko olen pettynyt, kun ei viikonloppuna ehditty sitä suunnitelmien mukaan hommaamaan. Tuntuu jo melkein liian myöhäiseltä koko kuusi enää tässä vaiheessa. Nähtäväksi jää, saadaanko tuota meille ollenkaan. Onneksi joulu tulee ilman kuustakin! Vai tuleeko?

Näin pääsemmekin sulavasti kuusen kautta, mutta ilman kuusta, joulutunnelmaan. En melkein malta odottaa iltaa, että saadaan lapsoset toimitettua pehkuihin, ja päästään paketointipuuhiin. Sitten juhlistetaan joululoman alkua keittämällä ties kuinka monennen kerran glögikupposet, maistelemalla jouluherkkuja ja nauttimalla kodin jouluilmeestä. Olenkohan aivan jouluhöperö, kun saatan viettää pitkänkin tovin ihastellen joulukukkia, kynttilöitä ja joulutähtiä? Sitä niistä huokuvaa kauneutta, joulutunnelmaa. En ainakaan itse muista aikaisempina jouluina olleeni läheskään näin jouluihminen.

Alan pikkuhiljaa vakuuttua siitä, että lapset sen aidon joulumielen minulle tuovat. Nuo rakkaat pikkutontut. Ei muuten tuntunut missään tänäkään aamuna herääminen lyhyen ja katkonaisen yön jälkeen, kun heti ensimmäiseksi muksut alkoivat vaatimaan kilitee kuukutia päähänsä (suom. tonttulakkeja) ja joululauluja soimaan, ja aloittivat sitten innoissaan leikkimisen ja hyppelemisen tiptapin tahdissa.

Ihana, ihana joulun aika!




keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Sinua odotetaan

Hypistelen pienen pieniä vaatteita, pestyjä, silitettyjä. Laskostelen niitä kaappiin, sieviin pinoihin. Jo kolmannen kerran. Yritän saada nenääni yhden maailman kauneimman tuoksun - vauvan tuoksun. Tunteilijana tirautan pari hiljaista kyyneltä.

Tervetuloa, pieni! Täällä me, äitisi ja isäsi, jo odotamme herkkää ensikohtaamista kanssasi. Pientä, pontevaa parkaisuasi. Sitä, että saamme vihdoin sinut syliimme, ja näemme sinut. Pikkuruiset kätesi ja varpaasi, suloiset kasvosi. Sillä suloinenhan sinä varmasti olet. Muistutatkohan äitiäsi lainkaan? Vai oletkohan kaikkien mielestä täydellinen minikopio isästäsi, kuten siskosi ja veljesi? Vilkas sinä ainakin taidat olla, niin kuin nämä kaksi täällä.

Isoveljesikin ymmärtää jollain tasolla odottaa sinua. Monta kertaa päivässä hän tahtoo silitellä ja halia äidin masua. Sitä vasten on myös mukava nojata ja hengähtää hetki, kun leikkiminen väsyttää. Hän se muuten on, joka sinun pesääsi tökkii ja painelee välillä kovastikin, toivoen, että potkisit takaisin. Ja niinhän sinä yleensä teet. Vieraille isoveljelläsi on tapana kertoa, että tammikuutta te vauva tyntyy.

Isosiskosi tuskin kauheasti tästä kaikesta ymmärtää. Tällä hetkellä hän on niin äidin tyttö, että hiukan huolestuttaa, mitä hän mahtaa olla mieltä, kun sinä viet hänen paikkansa vauvana. Tuossa äidin mahan päällä hänkin tykkää maata, sanotaanko, että aivan riittämiin. (Viihtyvätköhän nuo kaksi sylissä enää ollenkaan sitten, kun tämä kumpu on poissa?) Samaten masun yli kiipeileminen on hänelle erityisen mieluisaa. Toista se on minulle, ja tuskin tuo sinustakaan niin kovin miellyttävältä tuntuu. Kyllä minä olen yrittänyt hänelle kertoa, ettei niin valitettavasti sopisi tehdä, mutta siskosi, joka on melkoisen päättäväinen tapaus, ei ota tuota kuuleviin korviinsakaan.

Sinun syntymäpäivääsi on vielä useampi viikko, jos kaikki suunnitelmien mukaan menee. Vaan äkkiäpä nuo vierähtävät, kun on joulutohinoita sun muuta. Äiti onkin täällä alkanut jo pienesti jännittää syntymääsi. Lukuunottamatta paria kuukautta kesän alussa, on tämä raskausaika sujunut niin kovin hienosti, lähes huomaamatta. Siksi välillä mieleen hiipii pieni epäilys siitä, voiko kaikki oikeasti mennä loppuun asti hyvin. Tosin taitaapi olla aika normaaleja odottavan äidin mietteitä. Ja toisaalta, mitäpä tuota turhaan liiaksi jännittämäänkään. Menee, niin kuin on mennäkseen. Minä teen voitavani, parhaani, mutta kaikkeen en pysty vaikuttamaan kuitenkaan. Täytyy vain luottaa.

Toivotaan siis parasta! Toisimme niin mielellämme sinut jo pian kotiimme, äitisi, isäsi ja sisarustesi ihasteltavaksi ja hoidettavaksi. Meidän kaikkien rakastettavaksi - täydentämään perhettämme.


maanantai 8. joulukuuta 2014

Joulutohinoita

Kiirettä pittää, sanon mää! Vaikka autottomuuden takia oltiinkin viime viikolla kaikki arkipäivät kotosalla, niin lähes joka illalle oli ohjelmaa, tulemista ja menemistä aivan riittämiin. Ja täällä kotona sitten, kun kerran loukussa on oltu, innostui mamma laittamaan vähän joulua. 

Onkin sitten jynssätty perusteellisesti, pikkuhiljaa ja kolo kololta tätä kämppää. Niin on kuulkaa nyt siisteissä riveissä ruuat, vaatteet ja lakanat kaapeissa (siis niissä tähän mennessä siivotuissa), että melkein tekis mieli räpsäistä pari kuvaa tännekin. Todisteeksi. Muutkin varmasti oikein mielellään työn tuloksia ihastelis, vaiko mitä.

Mutta ai että, kuinka rakastankaan puhdasta kotia! Ja sitä, että on ollut aikaa kerrankin keskittyä siivoukseen - lasten riitojen erotuomarina toimimisen, lohduttamisen, ruuan laittamisen, syöttämisen, nukuttamisen, leikittämisen ja muun ohella tietenkin. Rauhassa kuitenkin siinä mielessä, että kun ei ole ollut mahdollisuutta lähteä juuri kotipihaa kauemmaksi, niin on voinut omistaa kaiken liikenevän ajan siivoukselle. 

Viikonloppuna päätettiin vielä jatkaa kotoilulinjaa joululeipomisten ja ihan vaan löhöilyn merkeissä. Nyt on jouluksi piimäkakkuja ja pipareita omasta taikinasta. Leivottiinpa siinä sivussa vielä hiukan velipojan tuleviin häihin. Kaikki tämä joulutouhu ja hössötys ihan vapaasta tahdosta, stressaamisen sijasta intoa puhkuen. 

Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun lapsuudenkodista muuton jälkeen olen näinkin paljon panostanut jouluun. Ehkä en ole osannut, tai kokenut tarpeelliseksi, kun joulua on kumminkin vietetty reissunpäällä, lasten mummuloissa. Ehkä omaan kotiin joulutunnelmaa kaipaa enemmän, kuin väliaikaiseen vuokrakämppään. Ja ehkä nämä lapset tartuttaa sellaista aitoa joulumieltä äitiin ja isään, kun yrittävät nähdä ikkunoista kurkkivia tonttu-ukkoja, laulavat ja kuuntelevat tiptappia ja muita ihanuuksia, ja miettivät (pikkumies miettii), mitähän siltä joulupukilta voisi toivoa. Ehkä me tänä jouluna halutaankin olla myös ihan omalla perheellä, omassa kodissa, mummulavierailujen lisäksi. Ehkä hommataan myös oma pikkukuusi, minikinkku, laatikoita ja rosollia. 

Tiiättekö, kun täällä on mun mielestä just niin kliseisen kaunista, kuin vain joulun aikaan olla voi. Täällä tuoksuu joulu, jouluvalot on viritelty paikoilleen, kynttilät palaa, tottakai. Eikä unohdeta joululauluja, joita nyt soitetaan ihan urakalla. Pimeys ei tunnu missään, päinvastoin! Onpahan tunnelmallista lähes aamusta iltaan. 

Juuri nyt arki tuntuu enemmän kuin arjelta. 


perjantai 21. marraskuuta 2014

Piristystä pulkkamäestä

Ei jäädä suotta vellomaan huonosti nukutun yön jälkeiseen väsymasennukseen - on sentään perjantai! Kiskotaan sen sijaan talvitamineet niskaan heti aamupalan jälkeen ja lähdetään nauttimaan kovasti jo odotetun lumen tuomasta valoisuudesta.

Houkutellaan naapurista mamma lapsineen mukaan ja marssitaan joukolla lähipuistoon laskemaan mäkeä. Juorutaan läpi viikon tapahtumat. Puhutaan pois mielestä univelat, uhmikset, pyykkivuoret ja kaikki.

Parasta onnea on tällaiset arkipäivien ystävät. Leikkipuistoseura. Päiväkahvivieras, jota varten ei tarvitse joka kolkkaa kiillottaa. Vertaistuki.

Ihastellaan juttujen lomasta lasten riemua. Ilonpilaajan roolissa joudutaan lopulta keskeyttämään riehakkaat leikit, sillä ruoka-aika lähestyy.

Ensimmäiset pulkkamäet tälle talvea on lasketeltu menemään ja perjantaipäivä näyttää moninverroin paremmalta. Edes kotona odottavat tekemättömät kotityöt eivät saa hymyä hyytymään.

Ihana viikonloppu edessä!






maanantai 10. marraskuuta 2014

Sisko ja veli

On todella ihana nähdä, miten paljon noista meidän omista pienistä kullanmurusista on jo seuraa toisilleen. Ja miten he toisistaan välittävät! Kinastelu on päivittäistä, samoin äidin ja isän huomiosta kilpaileminen, muttan nehän kuuluvat asiaan. Päivittäisiä ovat myös pienet hellyydenosoitukset rakasta kilpakumppania kohtaan. Tämä meidän suloinen parivaljakko leikkii jo nyt
niin paljon yhdessä, omalla suloisella tavallaan.


Isoveli rakentaa hienoja torneja ja linnoituksia. Pikkusisko vaanii odottamassa, että rakennelma on valmis ja hyökkää sitten pilke silmäkulmassa hajotuspuuhiin.

Kun veli löytää mieluisan leikkikalun, yrittää sisko viedä sen kädestä. Ja kun sisko löytää mieluisan leikkikalun, yrittää veli viedä sen kädestä. Saa toisinaan vietyäkin, mutta pikku(myy)siskokin osaa jo pitää puolensa aika hienosti.


Uutena juttuna on nyt kilpaa käytävällä ravaaminen samalla kiljuen. Siinä ajassa, kun veli on ehtinyt juosta viisi kertaa käytävän päästä päähän, saa sisko yhden kierroksen tehtyä. Ja tömähtää sen ainokaisenkin aikana pari kertaa pepulleen, veljensä kun kiitää vauhdilla ohi väliin hiukan liian läheltä.


Kun veli kiipeää äitin syliin, kiipeää sisko perässä ja tekee kaikkensa häätääkseen toisen pois, että saisi omistaa sylin kokonaan vain itselleen. Kun taas sisko tulee syliin, on veljen vuoro olla häätäjän roolissa.

Kun isä tulee töistä kotiin, kaksikko kilpailee taas siitä, kumpi pääsee ensin halimaan ja syliin. Onneksi isällä on vähän isompi syli ja yleensä sopu antaa sijaa kummallekin.


Kun isoveli lukee kirjaa, menee pikkusisko istumaan kirjan päälle.

Kun isoveli menee käymään pöntöllä, töpsyttää pikkusisko mukaan ja alkaa hänkin kiskoa housuja pois jalasta.

Ja kun äiti antaa pikkusiskolle unipullon päiväunille mennessä, vaatii pullon myös isoveli.

Isoveli on hyvin suojelevainen siskoaan kohtaan. Hän pitää tarkasti huolen, ettei vaan kukaan (toinen) kiusaa siskoa. Sillä vain hänellä on isoveljenä siihen oikeus.

Ja jos sisko saa huomiota (esimerkiksi, kun hänen uutta kävelytaitoaan ihastellaan), käy veljensä töytäisemässä hänet kumoon.

Kun veli on saanut siskonsa itkemään, ymmärtää hän hetken päästä tulla pyytämään anteetti. Siskokin tietää, mitä on tulossa ja odottaa valmiina tottuneesti kädet ojossa ja pää kallellaan.

Sisko tykkää tehdä spontaaneja hellyydenosoituksia veljelleen kesken leikkien, ottamalla hänet yllättäen karhunhalaukseen ja sanomalla aaaai. Kun veli yrittää tehdä samoin, kaatuu sisko vahingossa isomman painosta kumoon. Suruhan siitä tietenkin tulee.

Kun siskoa itkettää, eikä äiti ehdi heti hätiin, on veli häntä lohduttamassa. Kyselee, mikä tinulla hätänä tai mikki tinä ikket. Tarjoaa pienemmälle tuttia tai tuttipulloa ja antaa lohdutukseksi käteen jonkun kivan lelun.

Illalla isoveli toivottaa siskollensa hyvää yötä, kauniita unia, ja silittää poskesta.


Missä paita, siellä peppu. Ja missä peppu, siellä paita. Meidän suloiset pikkukaverukset.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Isälle



"Isä, tässä sinulle on pienen pieni käsi.
Minä, sinun lapsesi, elän lähelläsi.
Kasvan, kasvan nopeasti.
Tie vie toisiin kyliin.
Vielä aikaa on.
Ota minut syliin."

-tuntematon-


Hyvää isänpäivän iltaa!

torstai 30. lokakuuta 2014

Minä, kaksi vuotta

Minä oon aika iso poika jo, koska oon täyttäny kaks vuotta. Osaan ite näyttää sen sormilla ja vastataki oikein, jos joku kysyy. Mutta kaikille en halua vastata, ainakaan ihan heti, jos vähän ujostuttaa.

Saan päivät kulumaan aika nopsasti. Me käydään monesti ulkona äitin kans. Siellä ajan mopolla tai leikin hiekkalaatikolla. Tai sitten me mennään puistoon, missä parasta on liukumäki. Aika usein me myös käydään päiväkahvilla jossain kylässä, missä on kavereita mulle ja pikkusiskolle. Tai sitten mennään shoppailemaan ja käydään kirjastossa samalla. En mää muuten haluais shoppailla, mutta ku aina välillä käydään leikkipaikoissa leikkimässä, niin sitte mää jaksan. Ja jos en jaksa, niin rattaissa on ihan hyvä vähän nukkua.

Joskus me ollaan vaan kotona koko päivä, jos vaikka sataa vettä. Mutta sitten me leikitään kaikkia leikkejä. Ja äiti laulaa Piippolan vaari -kirjasta. Äiti kyllä aina lopettaa liian aikasin. Miks muka sitä kirjaa ei vois laulaa monta kertaa läpi? On se kyllä paksu, mutta ne laulut on niin kivoja. Ja ne kuvat kans.


On tosi kiva, ku pikkusisko on oppinu nyt kävelemään, nii sen kanssa on paljon helpompi leikkiä. Me leikitään melkein koko ajan yhessä. Mutta on mulla myös paljon semmosia minun omia juttuja ja leikkejä, mihin en halua pikkusiskoa mukaan. Koska se ei vielä ihan ymmärrä kaikkia, vaan tulee vaan sekottamaan. Koska se on pieni.

Sillon on kiva leikkiä, ku pikkusisko on päikkäreillä, ku saa olla ihan rauhassa, omia kaikki lelut, eikä tarvi koko ajan vahtia, tuleeko joku hajottamaan vaikka autotallin, minkä oon just rakentanu. Mutta silti oon aina aivan onnessaan ku sisko herää. En mää sittenkään kovin kauaa jaksais yksin leikkiä.


Äiti ja isä tykkää juoksuttaa mulla kaikkia pikkuasioita. Vien vaikka monesti vaipan roskiin tai haen paperia, ku pikkusisko sotkee ruokapäydässä. Minusta se on ihan mukavaa. Mutta ei muakaan silti niin vaan pompotella. Joskus ku mulla on tärkeämpää tekemistä, tai en muuten vain jaksa, eikä huvita, kieltäydyn topakasti ja aika usein vielä juoksen karkuun kikattaen.

Minusta on mukava auttaa äitiä myös vaikka kauppakassien tyhjentämisessä, mutta sillon en tykkää siitä, että minua autetaan. Ja monesti, jos en muuta tekemistä keksi, niin alan imuroimaan. Äitiki aina puhuu, että joka päivä sais olla imuroimassa, niin minä sitten välillä vähän autan. Mutta jos äiti laittaa imurin päälle, en minä halua olla lähelläkään, vaan juoksen pikapikaa sohvalle turvaan. Jotenkin se imuri vaan epäilyttää, ku se pitää niin outoa ääntä. Eikä koskaan tiiä, millon se yhtäkkiä suhahtaa tosi kovasti. Kaikista pelottavinta on, jos sinne vahingossa menee vaikka sukka. Hui.

Isän kanssa me tehdään aina kaikkia miesten töitä: korjataan autoa, rempataan, maalataan seiniä ja rakennetaan. Mää aina jatkan niitä sitten seuraavana päivänä, ku isän pitää mennä töihin.


Mulla ei oo enää vaippaa. Ei oo ollu enää ainakaan kahteen kuukauteen. Paitsi yöllä kyllä, mutta aika monesti se on aamulla vielä kuiva. Mua alko ärsyttää vaippa aina heti, jos siellä oli vähänkään pissaa. Ja kakka se vasta inhottavalta tuntu. Leikkiminen oli sillon tosi hankalaa, vaikka mopolla ajaminen, ku se iso vaippa oli aina eessä. Äitikin lopulta tajus, etten mää enää mitään vaippaa tarvi. Ja se sano, että kesällä on helpointa opetella olemaan ilman, ku ei tarvi pitää vaatteita, niin ei tuu pyykkiä.

Nyt osaan jo käydä pöntöllä ite. Äiti kyllä haluais aina olla auttamassa, mutta minä saatan vähän tiuskasta sille, että eiku minä itte! En mitenkään ymmärrä, miksi en sais tulla ite pois pöntöltä. Äiti on kyllä sanonu, että sitten saan käydä ite, ku saahaan aikaseksi ostaa semmonen koroke. Sitten ei kuulemma tuu sotkua. Äiti ehkä näyttääki joskus siltä, niinku sitä tympäsis siivota vessaa niin usein. Mun puolesta riittäis hyvin, että sen siivoais kerran viikossa, niinku ennenki.


Minä tykkään kertoa juttuja äitille ja isälle ja vieraille. Alan aina äkkiä kertomaan niitä, heti, ku nään, että joku kuuntelee. Oon huomannu, että sillon on parempi, ku ei piä taukoja, että saa varmasti kerrottua jutun loppuun asti. Koska muuten ne aikuiset ehtii alkaa puhumaan omia juttuja, ja se on ihan tylsää. Joskus äitiä on alkanu naurattaa, mutta se on sanonu, että se on ilonen ku minä kerron sille niin hyviä juttuja. Eikä mua haittaa, vaikka se nauraa. Sitte mua alkaa kans naurattaa ja kysyn, että mitä äiti naulattaa.

Äiti aina selittää kaikille sitä, ku kerran yks mun täti tuli käymään, niin sanoin sille, että tuuppa kattomaan, meillä täällä uusi tohva. Te on tolitta. Äitin mielestä se oli kuulemma niin hyvin sanottu, niin siks se kertoo sitä muilleki.

Minä oon oppinu vähän taktikoimaan äitin ja isän huomion saamiseksi. Monesti haluan, että vaan isä hoitaa tai sitte vaan äiti. Haluaisin aina ite päättää, kumpi antaa ruokaa, kumpi laittaa nukkumaan tai kumpi pesee hampaat, mutta äitille ja isälle se ei välttämättä passaa. Sillon suutun ja huudan aika kovasti, enkä kyllä ala yhteistyöhön ihan helpolla. Lauantaiaamuisin haluan olla aina isän kans, koska se ei sillon lähe töihin. Ja sillon ei äitiä tarvita. Jos äiti yrittää herätä meidän kans yhtä aikaa, niin minä sitten komennan, että äiti, mene nukkumaan! Äiti onki sanonu, että pakko varmaan sitten mennä, ku nuin kerran komennetaan. Mutta se ei näytä kovin paljon siltä, että sitä harmittais. Ehkä se iteki tykkää nukkua.

Minä sanon isälle joka ilta, että itä elä mene huomenna töihin. Isäki kuulemma haluais olla kotona, mutta töihin vissiin on pakko silti mennä. Aina aamulla, ku meen kertomaan äitille, että ei minä löyä itää mittään, niin äiti sanoo, että se on menny töihin. Ja sillon mua alkaa itkettää. Koska en yhtään ymmärrä, miks isä lähtee sinne melkein joka päivä, vaikka aina sanon että ei tarvis. Vois se edes ottaa minut mukaan. Joskus, jos mua tosi tosi paljon harmittaa, niin äiti lupaa, että käydään kattomassa isää. Sitten mua ei enää itketä, koska se on musta niin jännää.

Minä osaan jo syödä ite tosi hienosti sillon, kun lautasella on makaroonilaatikkoa, kaalilaatikkoa, ranskiksia ja nakkeja tai jotain herkkuja. Mutta jos 
äiti kehtaa tehä jotain tästä listasta poikkeavaa, saa kyllä ite myöskin syöttää sen minulle.

Äiti ihmettelee, että miks minä tipun tuolilta ruokapöydässä melkein joka päivä. Eikö se ymmärrä, että en minä jaksa istua vaan paikallaan! Eihän sitte välttämättä nää kaikkia asioita mitä muut tekee. Ulkonaki voi tapahtua jotaki jännää just, ku ollaan syömässä. Ja aina jos jotaki ruokaa tippuu maahan, niin minä käyn hakemassa sen tietenki heti, koska muuten pikkusisko saattais ehtiä ensin. Äitin mielestä ruokaakaan ei tippuis maahan niin monesti, jos minä istuisin pöydässä sievästi. Ja kyllä mää aika monesti yritän, mutta ku se sitten unohtuu niin äkkiä.



Voisin kyllä kertoa vaikka mitä, mutta en nyt malta tämän enempää, koska pitää mennä leikkimään. Mutta nyt te ehkä vähän tiiätte, minkälainen minä oon. Tämmönen äitin ja isän suloinen pikkumies ja ihana isoveli siskolle.

torstai 23. lokakuuta 2014

Pintaremppaa lastenhuoneessa

No NYT sitä remppaa sitten. Lähdettiin tähän kämpän uudistamisprojektiin sillä ajatuksella, että tehdään aina kun ehditään ja jaksetaan, ja mahdollisimman pienellä budjetilla. Ihan näin hidasta tahtia en nyt kuitenkaan odottanut. Vaan onpahan viimein saanut mies kiinnitettyä seinille ne, mitä olen häneltä sievästi pyytänyt. Muistaakseni joku kaks kertaa, vai miten se oli. Näköjään se kannattaa tänne kirjata ylös tuo tekemättömien asioiden lista, kun heti alkoi tapahtua.

Oli miten oli, niin lastenhuoneen remppaosio on saatu päätökseen. Sisustus on siellä vielä aivan puolitiessä, mutta se onkin toinen juttu. Ja lattialistat haluan vielä vaihtaa valkoiseen, mutta se menee melkein tuohon sisustuskategoriaan. Sitä onkin jo aloitettu talon toisesta päästä tekemään. Että saas nyt nähä, millon päästään tänne päähän taloa. Ehkä siihen menee alle vuosi kuitenkin. Koska eihän siitäkään oo vasta kuin kohta vuosi, kun nuo lastenhuoneen tauluhyllyt käytiin Ikeasta hakemassa. Tarkemmin sanottuna tammi-helmikuun vaihteessa. Eilen illalla ne lopultakin saatiin tuonne seinälle. Siinä ne nyt on ja pysyy!

Lastenhuoneen seinä oli yksi niistä asioista, joka tässä talossa eniten silmää häiritsi. Vannotinkin miestäni ennen muuttoa, että se tullaan sitten maalaamaan heti ensimmäiseksi.  No, niinhän siinä sitten lopulta kävi, etten osannutkaan tehdä päätöstä, millaisen tuosta seinästä haluaisin. Pyörittelin mielessäni monenlaisia tapettivaihtoehtoja ja eri värejä. Halusin siitä lastenhuoneen näköisen. Kuitenkin sen verran neutraalin ja monikäyttöisen, että kun joskus myyntiä suunnitellaan, ei tuota seinää tarvisi alkaa uudelleen käsittelemään.

Ennestään seinä oli melkein ylös asti harmaa. Seinän yläosa oli valkoinen, johon oli maalattu keltaisia ja vihreitä kuvioita, boordiksi ikäänkuin. Tykästyin tuohon harmaaseen väriin ajan myötä. Se toi ehkä jonkunlaista lämpöä, ja toi kalusteet hyvin esiin. Ja koska valkoista maalia oli muiden seinien maalauksesta jäänyt yli, päätimme käyttää sen hyödyksi, maalaamalla yläosan piiloon.

Muutos näkyy noissa kännykkäkuvissa, joista ennen -kuvat ovat pikkumiehen otoksia.
Ehkä jotain kertoo se, että nyt kuvia etsiessäni en löytänyt ainuttakaan sellaista kuvaa, missä tuo seinä näkyisi. Vaikka lapsista otan kuvia lähes päivittäin, niin tuon seinän olen kyllä huolellisesti rajannut pois ihan tasan jokaisesta kuvasta. Plääh. Nyt niitä olis niin kiva katsoa ja vertailla. Mutta onneksi on nuo pikkumiehen tarkkaakin tarkemmat räpsyt. Hahah.




Niin minä sitten piirsin viivainta, mittaa ja lyijykynää apuna käyttäen seinälle tuollaisen epämääräisen kaupungin. Idean sain jostain vanhasta asuntomessujen lehtisestä, jossa seinälle oli maalattu pinkki kaupunki. Hukkasin kuitenkin tuon lehden, eikä minulla siis ole hajuakaan, miltä vuodelta se on. Yritin etsiä mallia netistä, selailin myös kirjastossa sisustuslehtiä, mutta mistään en mieluisaa kaupunkia löytänyt. Kerran kaupungilla ollessani, bongasin jonkun, ehkä matkatoimiston, ikkunasta kivan kaupungin ja nappasin siitä kuvan kännykkääni. Tuota kuvaa apuna käyttäen piirtelin minulle mieluisan maalauksen ensin paperille ja lopulta suurennettuna seinään.

Arvatkaa vaan, oliko kova homma. No oli! Kun pari tuntia äherreltyäni olin päässyt ääriviivojen piirtelyssä puoleen väliin, olin jo tenhyt päätöksen, etten enää ikikuunapäivänä ! tee mitään vastaavaa. Olin piirtänyt itselleni apuviivan seinän poikki, mutta silti mittoja piti ottaa joka ikiseen kuvioon seinästä, lattiasta, katosta ja vaikka mistä.

Äkkiä kävi myös selväksi sekin, että vaikka olin piirtänyt pienoismallin A4:lle vaakasuunnassa laidasta laitaan, ei se riittänyt edes seinän puoleen väliin. Minun piti siis samalla keksiä uutta, kun piirsin eteenpäin. Ja se, jos mikä, oli tympeää! Voin kertoa, että ideat olivat erittäin vähissä, siinä kun tuijotteli seinää tuntikausia muutaman sentin etäisyydeltä.

Kun piirtäminen oli lopulta saatu päätökseen, oli vielä vuorossa teippailu sun muu suojaaminen. Teippasin siis maalarinteipillä tuon kuvion piirroksen päälle, ja ne teipit piti tietenkin mitata ja leikata kans millin tarkkaan ja viivasuoraan. Nimenomaan leikata, ei missään nimessä repiä. Harmaaksi jäävän alaosan teippasin myös suojaan sanomalehtien alle.

Aloitettiin tuo tuskien taival (hih) lauantaina päivällä ja kello oli jo hyvin sunnuntain puolella yötä, kun lopulta mies sai viimeisen sutaisun sudittua telallaan.

Aamulla, kun näin tuskaisen työn hyvän tuloksen, peruin sanani samoin tein. Ehkä sittenkin voisin tehdä tuon saman, tai jonkun muun kuvion, vielä joskus uudelleen. Ei se nyt niin kova homma kuitenkaan ollut, kröhöm. Tai jos olikin, niin kyllä vaan lopputulos miellyttää! Sehän se on pääasia.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Äitienpäivä


Sunnuntaiaamuna
käveli rakkaus
minua ovella vastaan
Sillä oli pylly paljaana
se tahtoi syliin
Painoi poskensa omaani
vasten ja sanoi ‘ Äiti ‘


- Oili Kangasniemi -


Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille!



tiistai 15. huhtikuuta 2014

Siskot rakkaat

Meidän siskostrio kokoontui pitkästä aikaa viikonloppuna ihanassa kahvilassa. Ja oli NÄIN mukavaa! Me ollaan kolme kovin eriluontoista ihmistä, mutta ei se haittaa. Koska me ollaan siskoja, me ollaan myös ihan parhaita ystäviä. Ja toisaalta niin kauhean samanlaisia. Samanhenkisiä ainakin.

Suut vaahdossa päivitettiin kuulumisia aivan liian tiukalla aikataululla. Ja välillä naurettiin vedet silmissä. Kahvikin oli hyvää, tosin se jäi sivuseikaksi.

Tarkoitushan mulla oli räpsäistä jokunen kuva tuolta reissulta, mutta en millään ehtinyt, kun joka ikinen sekunti piti joko selittää mahdollisimman paljon mahdollisimman nopeasti tai sitten uppoutua kuuntelemaan. Ettei vaan mitään tärkeää mene ohi.

Onnea on omistaa maailman parhaat siskot!


"Meillä on jotain,
mikä ei voi olla yhteistä
kenenkään muun kanssa:
 lapsuus- ja nuoruusvuodet
toiveineen ja pelkoineen,
salaisuuksineen ja suunnitelmineen.
Vain me tiedämme,
mikä teki meidät siksi,
mitä olemme tänä päivänä.
Vain me muistamme pienet voitot ja surut,
sillä me tiedämme 
syyt ja selitykset.
Me tunnemme toistemme sydämet."

- Pam Brown -


tiistai 4. helmikuuta 2014

Ollapa pieni lapsi

Ollapa aivan pieni vauva. Herätä aina hymyssä suin. Päästä syliin paijattavaksi. Hymyillä ja jokellella. Itkaista, kun väsyttää. Itkaista, kun on nälkä. Ja taas hymyillä. Tehdä muidenkin mieli iloiseksi.

Ollapa taapero. Peilata aikuisten askareita. Kolata lunta väsymykseen asti. Puurtaa monta tuntia imurin parissa, tai luutun ja suihkepullon. Vapaaehtoisesti ja ilomielellä. Keksiä ihania leikkejä. Saada itkupotkuraivareita. Oppia joka päivä jotain uutta ja ihmeellistä. Tutkia maailmaa ympärillä. Iloita niin pienistä asioista. Jakaa haleja ja suukkoja äidille, isälle, siskolle. Nauraa ja naurattaa.

Ollapa pieni lapsi. Vailla huolia ja murheita. Tietämättömänä tämän maailman pahuudesta. Kylvää ympärilleen iloa ja hymyä. Tuntea olevansa rakastettu.

Olla äiti pienille lapsille. Hoivata ja rakastaa. Iloita ja rakastaa. Sylitellä ja rakastaa. Suukotella ja rakastaa. Tunnista, päivästä ja viikosta toiseen. Kunpa osaisin, kunpa jaksaisin ja muistaisin, osoittaa rakkauttani tarpeeksi. Kunpa riittäisin.