tiistai 20. toukokuuta 2014

Koo niinku kesä

Tänäkin vuonna pääsi kesä yllättämään aivan täydellisesti. Edellinen viikko kun oli ollut yhtä vesisadetta. Ja niin. Me oltiin neljän seinän sisällä potemassa flunssaa. Viikonloppuna uskaltauduttiin pikkupotilaiden kanssa sentääs jo pieneksi hetkeksi suojaisalle terassille, kun  oli niin lämmin. En silti osannut yhdistää lämmintä viikonloppua ja kesää toisiinsa.

Eilen aamusella päätti sitten äiti, että nyt saa riittää sairastelu, (vaikka nenät kyllä vuotaa kummallakin edelleen ja yskää on, mutta aurinko) joten kipsutimme muutaman kilsan päähän ison omakotitalon isoon pihaan nauttimaan kesäpäivästä ja kavereista. Lähtiessä vilkaisin mittariin, joka antoi lukemaksi jotain kahdenkymmenenviiden ja kolmenkymmenen väliin. En uskonut. Ajattelin sen johtuvan siitä, että aurinko on päässyt jotenkin paistamaan tuohon mittariin, vaikkakin tiesin, ettei niin käy vahingossakaan ennen iltapäivää. No, puin itselleni pitkät housut, t-paidan ja takin. Lapsille pitkät vaatteet myös, pienemmälle vielä vanupuvun päälle. Näinhän sitä viimeksi pukeuduttiin, kun ulkona päästiin käymään. Viimehetkellä päätin kuitenkin vielä riisua pieniltä sukkahousut välistä pois. Huh, että sen tein. Kesävaatteet pakkasin naureskellen laukkuun mukaan. Varalta vain. En kyllä uskonut niille tulevan käyttöä. Säätiedotuksiahan en muista seuranneeni ainakaan vuoteen.

Kuinkas sitten kävikään. Astuttuani kimpsuineni ja kampsuineni ovesta ulos, en epäröinyt hetkeäkään ylipukeutumistamme. Lapsraukat. Mustan nahkatakin heitin samoin tein takaisin kotiin. Lapsilta vähensin pipoa ja hanskaa ja päällimmäisiä vaatteita. Koska oli tullut kesä. Ihana kesä. Aivan varoittamatta - jos ei uutisia lasketa.

Kesäähän tämä tyttö rakastaa. Sitä puolta kesässä, että on lämmin ja aurinko paistaa. Ja varjoon voi mennä halutessaan hetkeksi viilentymään, eikä silti tarvitse palella. Eikä tarvi erikseen pukeutua ulos lähtiessä. Ja valoa on ihan valtavasti, aamusta iltaan ja yölläkin. Oishan näitä.

Mutta kun kesälläkin on varjopuolensa. Ötökät. Vihaan hyttysiä (joita ei onneksi vielä ole). Pelkään ampiaisia ja kaikkia sen sukulaisia. Olenkin tehnyt mielessäni pelastautumissuunnitelmia, jos ampiainen tai joku vastaava lähestyy, että miten saan pelastettua sekä itseni, että lapset rakkaat. Vielä en ole päässyt (lue: joutunut) kokeilemaan niiden toimivuutta. Onneksi. Toista se oli silloin tyttösenä, kun saattoi vain juosta karkuun minkä kintuistaan pääsi. Mutta lista jatkuu. Inhoan muurahaisia. Tulen lähes hysteeriseksi, jos joku ötökkä eksyy kipittelemään iholleni (mainittakoon, että löysin pari viikkoa sitten hiuksistani punkin - IIIIK! Ja YÖK!) Vihaan kärpäsiä. Inhoan ja pelkään hämähäkkejä. Tätä pelkoa tosin olen pikkuhiljaa voittamassa, mutta inhon määrään sillä ei ole vaikutusta.

Eipä ole ötökkää, mistä pitäisin. Niissä kaikissa on jotain iljettävää tai pelottavaa. Siksi en osaa päättää rakastanko kesää sittenkään aivan vilpittömästi. Koska Suomen kesään nuo pikkuiljetykset auttamatta kuuluvat. Kuitenkin ehdottomasti mieluummin kesä kuin talvi.




sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Äitienpäivä


Sunnuntaiaamuna
käveli rakkaus
minua ovella vastaan
Sillä oli pylly paljaana
se tahtoi syliin
Painoi poskensa omaani
vasten ja sanoi ‘ Äiti ‘


- Oili Kangasniemi -


Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille!



torstai 8. toukokuuta 2014

Se oli semmonen lenkki

Keskiviikkoilta. Toinen ehdottaa, että lähdettäis porukalla juoksulenkille. Toinen ei nyt jaksa. Toinen vaihtaa juoksukamat ja on jo ovella menossa, kun toinen päättää sittenkin lähteä.
- No oisit nyt vähän aikasemmin voinu tehä tuon päätöksen!
- Niin oisinki, mutta ei siinä mee ku viis minsaa, niin ollaan lapset puettu. Mukavampi se on lähtä koko perheellä.

Ei muuta kuin ulkovaatetta ylle. Helpommin sanottu kuin tehty.
- Missä toinen lapanen?
- Pipo on hukassa! Eikä tälle löydy tossujakaan!
- No laita nuo toppatossut.
- Missä se kypärälakkiki nyt on? Ei hyvänen aika! Etkö sää vois mitenkään opetella laittamaan yhen lapsen kaikkia vaatteita samaan koriin. Tai vaikka puvun sisään. Eihän tästä tuu mitään!

- Miten nuo villasukat on tuossa lattialla? Ei se ilman tarkene!
- Ai pitääkö mun alkaa vielä tässä riisumaan sitä ja pukemaan uudestaan?
- Kyllä sun nyt pitää.

Pienempi huutaa väsymyksestä. Ja siitä, kun puetaan. Isompi kiukuttelee. Ei vaippaa. Ei housuja. Ei kenkiä. Ei sitä, ei tätä.

- Ei lähetä ollenkaan. Ei oo mitään mieltä ku fiiliski jo menny. Ja sääki vaan oot ihan hermona.
- No ei me nyt enää riisumaan aleta! Juoksemalla se mieliki paranee.

- Etkö sää vois jo työntää niitä rattaita ulos? Lapsilla tulee hiki.
- Joojoo! Tää yks rengas on ihan tussu. Missä se pumppu on?
- Tuolla vaatehuoneessa sen pitäis olla. Siinä hyllyllä.

Pumppua ei näy vaatehuoneen hyllyllä. Ei lattialla. Eikä hattuhyllyllä. Ei eteisen kaapissa. Eikä siivouskomerossa. Ei myöskään kenkäkaapissa. Pakko sen nyt jostain on löytyä. Ja löytyyhän se. Sieltä vaatehuoneen hyllyltä. Kun vaihdetaan etsijää.

Viiden minuutin pukemissessio on venynyt kakskytviisminuuttiseksi.

- Nyt me ollaan valmiita. Se rengas enää pitää pumpata niin lähetään.
- Eihän tätä pumppua saa mahtumaan tänne!
- No sillä pumpulla minä oon niitä muitaki renkaita pumpannu. Eikö se muka mahu?
- No ei! Viimenen kerta ku me ostetaan netin kautta mitään! Mää palautan nämä romut samantien!

Viimein päästään mutkien kautta matkaan. Toinen juoksee edellä. Toinen vähän perästä, kuin ei samaa perhettä olisikaan. Savu nousee korvista. Jokaisella.

Kohta alkaa toista naurattaa. Nauru tarttuu. Juostaan rinnakkain. Kovempaa. Jutellaan. Nauretaan. Puuskutetaan. Juostaan. Välillä verkkaisemmin. Kohta taas täysillä. Sitten niin kovaa, kuin jaloista lähtee. Toinen ei jaksa. Taas nauretaan. Lapset nukkuu jo yöunia, ja me juostaan menemään kohti kotia ja lämmintä saunaa. Mikäpä mukavampaa. Tämmöistä arkea.

Oliko tuo riitely-kinastelu-väittely järkevää? Ei. Rakentavaa? Ei. Lapsellista? Aivan varmasti. Olisko pitänyt luovuttaa jo ensimmäisen tiuskaisun jälkeen ja jäädä kotiin? Ei. Kannattiko lähteä? Ehdottomasti. Oikeastaan mikään ei mennyt suunnitelmien mukaan. Ei siis yhtään mikään sujunut niin kuin yleensä. Mutta tuon lenkin jälkeen ei kaduttanut yhtään, kun oli niin huippufiilis! Ja on muuten edelleen. Tulipahan urheiltua.



keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Pihan laittoa - vihdoinkin

Meidän etupiha on ihan kamala ilmestys. Tai varsinkin oli. Siitä järkytyksestä päätin räpsäistä kuvan. Ajattelin, että kun julkaisen kuvan täällä, niin on pakko alkaa tehdä jotain pihan siistimiseksi. Koska enhän minä voi julkisesti ainakaan olla saamaton laiskuri. Kulissit nääs.

Temppu toimi paremmin kuin arvasinkaan. En ehtinyt julkaista kuvaa eilen, koska sainkin tarmonpuuskan ja aloin kaivaa ylös noita istutuksia, joita edellinen asukas oli kovalla työllä kylvänyt. Kesällä kukkaistutukset olisivat varmasti näyttäneet hyvältä. Sitä en epäile. Mutta minä olen kaikkea muuta kuin viherpeukalo ja olen lähes varma siitä, että minun hoidossani ne olisivat kuolleet ennen pitkää kuitenkin. Ja ne ampiaiset ja kimalaiset ja mehiläiset. Kaikki, mitkä vähänkään pörisee tai surisee. Niitähän kukat luonnollisesti kerää. Jo nyt, kun istutuksista oli tullut esiin vain parin sentin verran, surrasi nuita viheliäisiä siinä ympärillä aivan liiaksi. Ja niitä tämä mamma pelkää aivan suunnattomasti.

Jotenka siis. Päätimme kaivaa istutukset ylös ja laittaa tilalle nurmikon. Ehkä seinän viereen jotain pensaskasvia. Mutta ehdottomasti kukatonta, vaikka jotain havukasvia. Teen nimittäin kaikkeni, etteivät ampiaiset eksy lähelleni. Sen verran halusin huomioida edellisen asukkaan tekemää työtä, etten suinpäin heittänyt kasveja menemään, vaan tarjosin niitä ensin naapureille. Ja niin tulivat naapurin tätöset kilvan kyykkimään kukkapenkillemme ja veivät haluamansa omille pihoilleen kasvamaan.

Nyt kun työ on saatu alulle, on todennäköisyys sen valmiiksi saamiselle jo huomattavasti suurempi. Nurmikon kasvunopeuteen emme toki voi liiemmin vaikuttaa, mutta teemme voitavamme.

Tässä on hyvin epätarkka kännykkäkuva lähtökohdasta, mutta kuva kuitenkin. Tosin naapurit olivat tuolloin jo kaivaneet osan pois. Lupaan raportoida muutoksesta lisää kuvienkin muodossa, kunhan saamme paikat kuvauskuntoon! Silmämääräisesti arvioiden tuo alue on about kaksi metriä kertaa viisi metriä, jos minulta kysytään. (Jos kysytään joltain muulta, on vastaus varmasti hyvin erilainen.)