keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Hyvää joulua!


Joulu kuulostaa kulkuselta
Joulu tuntuu pumpulilta
Joulu maistuu piparilta
tai namuselta 
tai mantelilta.

Joulu näyttää tähtöseltä
Joulu näyttää kynttilältä
Joulu tuoksuu vihreältä
tai punaiselta
tai ruskealta.

Sillä joulukuusi on vihreä
ja kuusen oksan kätkössä
on piparipossun seurana
kirkkaanpunainen omena.

-Kaarina Helakisa


Ihanaa joulua, kaikki te ihanat!


maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulumieli

Meinasin tulla viimeistelemään yhden kauan sitten tekemäni luonnoksen, vain huomatakseni, että siihen mulla on kyllä jo aivan liian jouluinen fiilis. Se juttu kun ei varsinaisesti jouluun liittynyt. Sallinette siis, että ilman sen suurempaa punaista lankaa näpyttelen menemään jouluista liipalaapaa. Vaikka pelkästään siitä ilosta, että kirjoittaminen on taas mahdollista.
Ja siitä, että on taas pari kaapillista vaatteita käytynnä läpi. Lajiteltu roskiskamat ja kierrätykseen menevät, ja taiteltu jäljelle jääneet säntillisiin riveihin puhtaisiin kaappeihin.

Mulla on mieletön siivousvimma nyt. Ja virtaa enemmän kuin kunto kestäisi. Meinaan ärsyyntyä lapsistakin väliin vain siksi, etteivät he anna mamman rauhassa siivota, vaan vaativat välillä lukemaan kirjaa, leikkimään ja pitämään sylissä. Kamala, kiireinen äiti. Mutta kun minä haluaisin hinkata puhtaaksi joka ainoan kolon uutta tulokasta varten ja pelkään, että aika loppuu kesken. Vähän niinku sitä pientä kiinnostais, miten likaista tai puhdasta täällä on.

Ehkä samalla siivoilenkin vähän varastoon. Itseäni ajatellen. Ennakoin. Koska kokemusta on kertynyt jo sen verran, että aavistelen sohvan houkuttelevan pikkunyytin synnyttyä paaaljon enemmän, kuin siivouksen, niin paljon kuin siivoamisesta ja puhtaasta kodista pidänkin. Ja sohvalla loikoilun aion totisesti itselleni sallia hyvillä mielin näiden joulusiivojen jälkeen. Vielä on urakkata edessä, mutta onneksi joulu on vasta ylihuomenna.

Jouluostokset sen sijaan on tässä talossa saatu hoidettua viime viikon aikana onnistuneesti. Kaupoissa juoksemista jatketaankin seuraavan kerran vasta joulun jälkeen. Mikäli se yleensäkään enää tarpeelliselta sitten tuntuu, tämmöisenä rantapallona.

Yksi puute meillä listassa vielä on: joulukuusi. Minä tahdon oikean joulukuusen! Edes ihan ihan minin sellaisen. Hiukanko olen pettynyt, kun ei viikonloppuna ehditty sitä suunnitelmien mukaan hommaamaan. Tuntuu jo melkein liian myöhäiseltä koko kuusi enää tässä vaiheessa. Nähtäväksi jää, saadaanko tuota meille ollenkaan. Onneksi joulu tulee ilman kuustakin! Vai tuleeko?

Näin pääsemmekin sulavasti kuusen kautta, mutta ilman kuusta, joulutunnelmaan. En melkein malta odottaa iltaa, että saadaan lapsoset toimitettua pehkuihin, ja päästään paketointipuuhiin. Sitten juhlistetaan joululoman alkua keittämällä ties kuinka monennen kerran glögikupposet, maistelemalla jouluherkkuja ja nauttimalla kodin jouluilmeestä. Olenkohan aivan jouluhöperö, kun saatan viettää pitkänkin tovin ihastellen joulukukkia, kynttilöitä ja joulutähtiä? Sitä niistä huokuvaa kauneutta, joulutunnelmaa. En ainakaan itse muista aikaisempina jouluina olleeni läheskään näin jouluihminen.

Alan pikkuhiljaa vakuuttua siitä, että lapset sen aidon joulumielen minulle tuovat. Nuo rakkaat pikkutontut. Ei muuten tuntunut missään tänäkään aamuna herääminen lyhyen ja katkonaisen yön jälkeen, kun heti ensimmäiseksi muksut alkoivat vaatimaan kilitee kuukutia päähänsä (suom. tonttulakkeja) ja joululauluja soimaan, ja aloittivat sitten innoissaan leikkimisen ja hyppelemisen tiptapin tahdissa.

Ihana, ihana joulun aika!




keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Sinua odotetaan

Hypistelen pienen pieniä vaatteita, pestyjä, silitettyjä. Laskostelen niitä kaappiin, sieviin pinoihin. Jo kolmannen kerran. Yritän saada nenääni yhden maailman kauneimman tuoksun - vauvan tuoksun. Tunteilijana tirautan pari hiljaista kyyneltä.

Tervetuloa, pieni! Täällä me, äitisi ja isäsi, jo odotamme herkkää ensikohtaamista kanssasi. Pientä, pontevaa parkaisuasi. Sitä, että saamme vihdoin sinut syliimme, ja näemme sinut. Pikkuruiset kätesi ja varpaasi, suloiset kasvosi. Sillä suloinenhan sinä varmasti olet. Muistutatkohan äitiäsi lainkaan? Vai oletkohan kaikkien mielestä täydellinen minikopio isästäsi, kuten siskosi ja veljesi? Vilkas sinä ainakin taidat olla, niin kuin nämä kaksi täällä.

Isoveljesikin ymmärtää jollain tasolla odottaa sinua. Monta kertaa päivässä hän tahtoo silitellä ja halia äidin masua. Sitä vasten on myös mukava nojata ja hengähtää hetki, kun leikkiminen väsyttää. Hän se muuten on, joka sinun pesääsi tökkii ja painelee välillä kovastikin, toivoen, että potkisit takaisin. Ja niinhän sinä yleensä teet. Vieraille isoveljelläsi on tapana kertoa, että tammikuutta te vauva tyntyy.

Isosiskosi tuskin kauheasti tästä kaikesta ymmärtää. Tällä hetkellä hän on niin äidin tyttö, että hiukan huolestuttaa, mitä hän mahtaa olla mieltä, kun sinä viet hänen paikkansa vauvana. Tuossa äidin mahan päällä hänkin tykkää maata, sanotaanko, että aivan riittämiin. (Viihtyvätköhän nuo kaksi sylissä enää ollenkaan sitten, kun tämä kumpu on poissa?) Samaten masun yli kiipeileminen on hänelle erityisen mieluisaa. Toista se on minulle, ja tuskin tuo sinustakaan niin kovin miellyttävältä tuntuu. Kyllä minä olen yrittänyt hänelle kertoa, ettei niin valitettavasti sopisi tehdä, mutta siskosi, joka on melkoisen päättäväinen tapaus, ei ota tuota kuuleviin korviinsakaan.

Sinun syntymäpäivääsi on vielä useampi viikko, jos kaikki suunnitelmien mukaan menee. Vaan äkkiäpä nuo vierähtävät, kun on joulutohinoita sun muuta. Äiti onkin täällä alkanut jo pienesti jännittää syntymääsi. Lukuunottamatta paria kuukautta kesän alussa, on tämä raskausaika sujunut niin kovin hienosti, lähes huomaamatta. Siksi välillä mieleen hiipii pieni epäilys siitä, voiko kaikki oikeasti mennä loppuun asti hyvin. Tosin taitaapi olla aika normaaleja odottavan äidin mietteitä. Ja toisaalta, mitäpä tuota turhaan liiaksi jännittämäänkään. Menee, niin kuin on mennäkseen. Minä teen voitavani, parhaani, mutta kaikkeen en pysty vaikuttamaan kuitenkaan. Täytyy vain luottaa.

Toivotaan siis parasta! Toisimme niin mielellämme sinut jo pian kotiimme, äitisi, isäsi ja sisarustesi ihasteltavaksi ja hoidettavaksi. Meidän kaikkien rakastettavaksi - täydentämään perhettämme.


maanantai 8. joulukuuta 2014

Joulutohinoita

Kiirettä pittää, sanon mää! Vaikka autottomuuden takia oltiinkin viime viikolla kaikki arkipäivät kotosalla, niin lähes joka illalle oli ohjelmaa, tulemista ja menemistä aivan riittämiin. Ja täällä kotona sitten, kun kerran loukussa on oltu, innostui mamma laittamaan vähän joulua. 

Onkin sitten jynssätty perusteellisesti, pikkuhiljaa ja kolo kololta tätä kämppää. Niin on kuulkaa nyt siisteissä riveissä ruuat, vaatteet ja lakanat kaapeissa (siis niissä tähän mennessä siivotuissa), että melkein tekis mieli räpsäistä pari kuvaa tännekin. Todisteeksi. Muutkin varmasti oikein mielellään työn tuloksia ihastelis, vaiko mitä.

Mutta ai että, kuinka rakastankaan puhdasta kotia! Ja sitä, että on ollut aikaa kerrankin keskittyä siivoukseen - lasten riitojen erotuomarina toimimisen, lohduttamisen, ruuan laittamisen, syöttämisen, nukuttamisen, leikittämisen ja muun ohella tietenkin. Rauhassa kuitenkin siinä mielessä, että kun ei ole ollut mahdollisuutta lähteä juuri kotipihaa kauemmaksi, niin on voinut omistaa kaiken liikenevän ajan siivoukselle. 

Viikonloppuna päätettiin vielä jatkaa kotoilulinjaa joululeipomisten ja ihan vaan löhöilyn merkeissä. Nyt on jouluksi piimäkakkuja ja pipareita omasta taikinasta. Leivottiinpa siinä sivussa vielä hiukan velipojan tuleviin häihin. Kaikki tämä joulutouhu ja hössötys ihan vapaasta tahdosta, stressaamisen sijasta intoa puhkuen. 

Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun lapsuudenkodista muuton jälkeen olen näinkin paljon panostanut jouluun. Ehkä en ole osannut, tai kokenut tarpeelliseksi, kun joulua on kumminkin vietetty reissunpäällä, lasten mummuloissa. Ehkä omaan kotiin joulutunnelmaa kaipaa enemmän, kuin väliaikaiseen vuokrakämppään. Ja ehkä nämä lapset tartuttaa sellaista aitoa joulumieltä äitiin ja isään, kun yrittävät nähdä ikkunoista kurkkivia tonttu-ukkoja, laulavat ja kuuntelevat tiptappia ja muita ihanuuksia, ja miettivät (pikkumies miettii), mitähän siltä joulupukilta voisi toivoa. Ehkä me tänä jouluna halutaankin olla myös ihan omalla perheellä, omassa kodissa, mummulavierailujen lisäksi. Ehkä hommataan myös oma pikkukuusi, minikinkku, laatikoita ja rosollia. 

Tiiättekö, kun täällä on mun mielestä just niin kliseisen kaunista, kuin vain joulun aikaan olla voi. Täällä tuoksuu joulu, jouluvalot on viritelty paikoilleen, kynttilät palaa, tottakai. Eikä unohdeta joululauluja, joita nyt soitetaan ihan urakalla. Pimeys ei tunnu missään, päinvastoin! Onpahan tunnelmallista lähes aamusta iltaan. 

Juuri nyt arki tuntuu enemmän kuin arjelta.