keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Loma mielessä

Jo on kiirettä pidellyt. Kesäkiireitä. Juhannukseksi ei ollut alunperin muita suunnitelmia, kuin yhdet hääpäiväjuhlat. Tarkoitus oli sitten vain oleilla rauhassa kotona, tehdä ruokaa ulkona ja nauttia kesästä. No niin, ja niinpä niin. Tulihan sitä sitäkin tehtyä, mutta lisäksi aika paljon muutakin.

Kesässä on kivaa aika moni asia, eikä yhtään vähiten se, että monenlaiset extempore-lähdöt ovat mahdollisia tällaiseltakin pikkulapsiperheeltä suhteellisen helposti. Kun vielä kesäsäätkin hellivät kerrankin oikeaan aikaan, niin juhannusviikonlopun jälkeen oltiin yhtä aikaa kaikesta ohjelmasta vähän väsyneitä, mutta kuitenkin iloisen virkistyneitä.

Nyt täällä lapset kysyy joka aamu, että äiti, lähetäänkö me tänään reissuun. Ja ruoka-aikaan, että lähetäänkö me ruuan jälkeen reissuun. Ja illalla, että lähetäänkö me huomenna reissuun. Ja äiti, millon me lähetään ja mää haluan lähtä nyt! Pakkailut ollaan aloitettu hyvillä mielin ja hyvissä ajoin. Ensimmäiset kamat on jo noiden pikku apureiden kanssa kiikutettu asuntovaunuun, sillä sen sorttinen porukka tässä tekee lähtöä, että kun kaiken arkihässäkän lisäksi yrittää saada jotain aikaiseksi, niin voin kertoa, että tekemistä riittää. Reissuun siis ollaan lähdössä, kuitenkin vasta perjantaina, kun miehen viikon mittainen kesäloma vihdoin alkaa. Reissun päällä ollaan vain viikonloppu ja loppuloma vietellään varmastikin aika pitkälti tässä omassa kodissa, omalla pihalla.

Ja siis, voi että minä sitten ootan, reissua joo, mutta myös ensi viikkoa! Tarkoitus on nimittäin pyhittää kauan odotettu kesäloma kodin laitolle sekä pihatöille, kumpaisenkin nimen alle kun on aika pitkä lista tehtäviä asioita kertynyt. Sisällä toivottavasti hiukan maalataan, ommellaan ja asennellaan verhoja ja vähän ehkä sisustellaan, sikäli mikäli suinkin vain ehditään. Pihalla taasen muun muassa raivataan vihdoinviimein edellisen asukkaan jättämiä rytöläjiä (en keksi noille risu-ja raksajäämäkasoille parempaakaan nimitystä), tehdään vinot pinot polttopuita liiteriin, talvea odottamaan, annetaan lähdöt rikkaruohoille ja yritetään taikoa henkiin nurmikkoa sekä koristetuijia.

Hommaa riittää, mutta se ei haittaa ollenkaan, kun on kyse sellaisista asioista, mitä tekee mielellään. Jos siis ihmettelet, miksi minusta ei kuulu, niin lue tämä teksti uudelleen ajatuksen kanssa, tsihih.

Nyt, kun tämä martta sai hörpittyä kahvinsa, on varmaan viisainta käyttää tilaisuus hyväksi ja jatkaa pakkailuja, kun kolme kautta neljä lähti puistoon hoitajan kanssa. Joten pitemmittä puheitta; toivotaan ihania kesäilmoja, niin sinne teille kuin tänne meillekin!


keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Vähän liian pieni

Sitä on täällä itketty ja itkupotkittu. Kun yksi on vielä ihan vähän liian pieni, isompien leikkeihin nimittäin. Kova on halu ja kovin on yritystäkin. Mutta kun on vähän liian pieni, niin sitä välillä saattaa sattua yhtä ja toista pientä kommellusta, joista muut leikkikaverit lievästi sanottuna hieman tulistuvat.

Kun junarataleikissä istua tömpsähtää vahingossa keskelle junarataa, leikin ytimeen. Kun rataelementit irtoilevat ja tarttuvat mukaan, junan kulkiessa ohitse. Kun on vähän liian pieni.

Kun palikkaleikissä istahtaa legotalon viereen niin, että mökki natisee liitoksistaan ja lopulta seinät kaatuvat. Kun legoukko kiipeää legotalon yläkertaan, ja sen seurauksena koko kerros rämähtää alas. Ja kun pikkulegoukkojen päät ja autojen renkaat eksyvät suuhun. Kun on vähän liian pieni.

Kun palapelejä tehdessä kaverin palapelin palat kiinnostavat, mutta ne omat ei ollenkaan. Kun piirtäessä vahaliidut löytyvät tuhannen palasina lattioilta ja suu ja sen pielet on sateenkaaren värejä täynnä. Kun seiniltä ja huonekaluista löytyy aina uusia ylläritaideteoksia. Ja kun selitystä tivatessasi joku napittaa takaisin naama virneessä. Kun on vielä vähän pieni.

Kun kotileikissä isompien huolella tekemät kattaukset kilisevät lattialle, pienimmän leikkikaverin kavutessa pöydän kautta tuolille istumaan, suunnitelmanaan osallistua leikkiaterian nauttimiseen. Mutta kun on vähän pieni.

Niin itkee yksi ja itkee toinen. Ja isommat kimpaantuessaan, omalla tyylillään, ehtivät rankaisemaan. Koska leikit on pilalla. Ja niin itkee kolmaskin. Koska on kokenut vääryyttä, koska ei kelpaa leikkeihin. Kun on vähän liian pieni.

Kun äiti on saanut erotuomarin toimesta tarpeekseen, nappaa hän pienen kainaloon, lohduttaa yhtä ja lohduttaa toista, apuna korjaa hiukan leikkejä ja palaa takaisin touhuihinsa, pieni kainalossa. Ovi pamahtaa perässä kiinni isompien leikkikavereiden toimesta. Ja leikki jatkuu.

Ja kun riittävän kauan on pieni kiukutellut pettymystään, koska joutui suljetuksi leikkien ulkopuolelle, ja kun äiti on saanut hommansa valmiiksi (tai ei todellaaan ole saanut yhtään mitään melkeinkään valmiiksi) otetaan uusi yritys. Opetellaan, yhdessä. Otappa sinä tämä ukkeli ja tämä auto. Täällä on sinun paikkasi, istupa ja hörppääpä siitä mehua hieman. Piirretäänkö aurinko, tähän paperiin.

Hyvä, noin, sievästi, nätisti, hienosti. Kyllä sinäkin opit. Hyvä tästä tulee. Olet vain vielä ihan vähän pieni. Pieni ja rakas.


lauantai 18. kesäkuuta 2016

Rakastan

Huumoria rakastan
ja huomaavaisuutta

Tapaasi heittäytyä lasten leikkeihin
lapseksi itsekin

Yllätyksiäsi rakastan
Sitä, kuinka melkein joka ilta
säikäytät minut
tullessasi lapsia nukuttamasta
Ja minä säikähdän, tottakai
vaikka niin kovin en enää yllättyisikään

Hajamielisyyttä rakastan
unohtelua
vaikken kimpaantuessani kovin rakastuneelta näytäkään

Huolettomuutta rakastan
niin kuin vastuullisuuttakin

Sitä, kuinka väsyessäni reppuni painosta
sinä otat sen kantaaksesi
ja annat minun levätä
vaikka omasikin olisi tupaten täynnä
Yhtään huolimatta siitä, jos teit sen eilenkin
ja toissapäivänä

Sinuun rakastuin
eniten koko maailmassa

Ja yhä enemmän rakastan
vaikka en silloin uskonutkaan
niitä, jotka sanoivat




tiistai 14. kesäkuuta 2016

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

... se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa.



Missä norsut asuu?

Missä kirahvit asuu?

Missä kissat asuu?

Missä kastemato asuu?

Missä puput asuu?

Missä kettu asuu?



Missä sipsit kasvaa?

Missä ranskikset kasvaa?

Missä nakit kasvaa?

Missä rusinat kasvaa?

Missä perunat kasvaa?

Missä juusto kasvaa?

Missä maito kasvaa?


Mistä jugurtti tehhään?

Miten vesi tehhään?

Miten se laitetaan sinne hanan sisälle?


Äiti, mikä on sokea?


Mutta äiti, oliko sillä vauvalla siellä mahassa peittoa?


Kysy, pieni tutkimusmatkailijani, kysy vain. Ja kysy vielä kerran. Kyllä minä vastaan, parhaani mukaan. Yritän ainakin.
Ja silloin, kun en osaa vastata, voidaan miettiä vastauksia yhdessä - ihmetellä maailmaa.





keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Mehujäätä

Voikohan lisäaineiden ja sokereiden kanssa olla liian tarkka nipottaja? Jos voi, niin minä taidan olla aika kärkijoukoissa. Vaikka, en silti varmastikaan ääripäässä, lähelläkään. En lapsilta kiellä herkkuja esimerkiksi synttäreillä tai kyläillessä, tai silloin, kun muutkin syövät. Rajoittaa kyllä saatan ja opettaa, että kaikkia voi maistaa vähän, mutta ettei pöytää ole tarkoitus kylässä aina kokonaan tyhjentää niinku. Kuitenkaan aivan siihen tavalliseen, jokapäiväiseen arkeen, ei meillä kuulu mehut ja herkut (nyt puhutaan siis lapsista), ja ruuassakin tutkin lisäaine-litanioita aika tarkkaan.

Kiitos oman äitini, olen tainnut omaksua tarkkuuteni häneltä. Ei äiti, tämä ei ollut moite. Minä en ajattele tätä mitenkään huonona asiana. Päinvastoin.

Eipä silti, pitäähän nyt elämässä herkkujakin olla, tottakai. Tiedänhän varsin hyvin itsekin, kuinka suuri mieltä piristävä vaikutus vaikkapa karkilla on väsymykseen tai kiukuttelupäivän päätteeksi. Sanoisin, että minun mielestäni herkkuja voi toki syödä, mutta kohtuudella, vaikkapa viikonloppuisin ja ehkä vähän valikoiden.

Kesä ja jätski sitten. Nehän ne kuuluvat erottamattomasti yhteen. Vaikka itse en niin jäätelön ystävä olekaan, niin mies ja lapset ovat sitten senkin edestä. Enkä totta puhuen minäkään vastustele, jos joku tarjoaa lämpimänä kesäpäivänä jäätelöä. Koska onhan se hyvää. Ja viilentää kivasti, siitä nyt vaan ei pääse mihinkään.

En kuitenkaan halua niitä ihan oikeita jätskejä vielä näin pienille lapsilleni joka päivä syöttää, ihan jo sen takia, että meillä kaikki saavat jäätelöstä ihottumaa.  Siksi onneksi jätskiä voi tehdä myös itse. Tähän mennessä en ole vielä kokeillut muuta kuin mehujäätä ja vastaanotto on ollut erittäin positiivinen. (Aion kyllä vielä vaihtelun vuoksi tekaista ihan sitä jäätelö-jäätelöäkin tässä kesän mittaan.)

Tähän hätään ja hässäkkään mehujäät ovat olleet täydellinen ratkaisu. Helppo, halpa ja nopea. Senkus kiikutin kotiin marketista lisäaineetonta (of course (sokeria siinäkin kyllä oli)) mehutiivistettä, josta tein kannuun mehun, jonka sitten sihtailin jäätelömuotteihin. Niin simppeliä ja niin riittoisaa. Ja lapset on niin onnessaan! Ainakin meidän lapset, jotka eivät siitä oikeasta, kaupan mehujäästä, tiedä vielä mitään.

Nyt siis meilläkin syödään jätskiä joka päivä, ainakin, jos on lämmintä. Ja aurinkoisella terassillahan on aina (se on pukeutumiskysymys!). Eikä lasten tarvi kuolata naapurin aidan takana, marista ja narista, kun kotona ei koskaan saa jäätelöä, mutta naapurin lapset syövät sitä joka päivä.

Jottei nyt aivan täydelliseksi kuitenkaan menisi, niin mainittakoon, jotta omasta mielestäni fiksuna naikkosena aion ensi kerralla olla entistä fiksumpi ja ostaa mustikkamehun sijaan jotain vähemmän mustikkaista, vähemmän tummaa ja vähemmän vaatteita tahrivaa.

Enkä muuten kerro, miksi.


maanantai 6. kesäkuuta 2016

Minä ja mun kukat

Ai että tämä kesä on sitten ihanaa aikaa! Aurinko hellii hellimistään, eikä kesäinen pieni vesisadekaan tunnu yhtään hassummalta. Itse asiassa, minä se mamma haravoin eräänä iltana juurikin pienessä vesisateessa. En siksi, että olisi pakko ollut, vaan, koska nautin siitä, lämpimästä vesisateesta.

Meillä talon isäntä meni ja loukkasi jalkansa työpaikalla. Näin ollen lasten perässä juokseminen ja lähes kaikki talon työt ovat nyt olleet sitten hetken aikaa minun kontollani. Mikäpä siinä tehdessä, tosin tunteja on vuorokaudessa kyllä aivan liian vähän työmäärään nähden. Sitä en sano, että tästä tilanteesta kukaan meidän perheessä erityisemmin nauttisi, mutta ajoitus ei olisi voinut parempi olla, minun kannaltani. Nähkääs, lasten kanssa on suunnillensa puolet helpompi olla, kun näillä ilmoilla voi viettää päivät aamusta iltaan ulkona (noniin, näin siis viime viikolla, kun tätä kirjottelin. Nyt on KYLMÄ!). Ihan oikeasti, mikä siinä onkin, että se itkuinen ja kiukutteleva muksu muuttuu kuin toiseksi ihmiseksi sillä silmän räpäyksellä, kun hänet oven ulkopuolelle työntää!

No mutta, kun on kesä, niin pitäähän sitä nyt tietty joku kukkanenkin talossa olla. Siitäkin huolimatta, että minulle kukkien ostaminen on kuin heittäisi rahaa kaivoon. Koska minä se en vain kertamakaikkiaan saa niitä pysymään hengissä! Tässä uudessa kodissamme olen saanut jo kuihdutettua hengiltä yhden viherkasvin ja yhden orkidean. Toinenkin orkidea on jo pudottanut melkein kaikki kukkansa, mutta muuten on sentään melkein vielä kokonaan vihreä väriltään. Kukallisessa loistossaan on siis alkuperäisestä neljästä enää yksi. (Onneksi on tekoviherkasveja!)

Sillä ei ole mitään väliä, noudatanko mielestäni hoito-ohjeita hyvin vaiko enkö ollenkaan, jostain minulle käsittämättömästä syystä ne yksi toisensa jälkeen vaan kuihtuvat. Alkaahan se jo pikkuhiljaa iskostua tajuntaan, että niin paljon kuin minä kukkien tuomaa kauneutta rakastankin, ei musta vain taida olla varsinaisesti kukkaihmiseksi. Vaikka, kuten huomata saattaa, yritystä niin kovasti onkin.

Yrityksistä viimeisimpänä menin ja ostin pihakukkiakin, tottakai. Het kerralla kuus kipaletta. Joista, niin uskomatonta kuin se onkin, ensimmäinen on jo melkein kokonaan ruskea (ja ne kukat, mitkä vielä olivat alkuperäisen värisiä, revittiin tuossa viikonloppuna irti lasten toimesta, nyyh!), toinenkin on alkanut uhkaavasti samaista väriä imeä itseensä. En tiedä voisiko jotain osuutta asiaan olla sillä, että minä uuno vain työnsin kukan ruukkuun, pikkupurkkeineen päivineen, sen kummemmin istuttamatta. Koska minä luulin, että kaikki tekevät niin. Jep jep. No eilen syttyi lamppu, kun mainosta lukiessani pisti silmään terassihortensian istutusohjeet. Siis kyllä, istutusohjeet! Kun enhän minä voinut tietää.

Niinpä otin ja pörhälsin saman tien multakauppaan ja päätin vielä yrittää. Nyt on kukkasella multaa yllin kyllin kasvattaa juuriaan. Toiveikkaana jäämme odottamaan, josko saataisiin se taas loistoonsa.

Tarinan opetus on kai se, että tekemällä voi tumpelokin jotain oppia - jos ei muuta, niin ainakin sen, että jossakin vaiheessa voisi olla fiksua vain myöntää oma lahjattomuutensa, ja keskittyä jokseenkin huonojen yritysten sijaan niihin asioihin, missä kokee onnistuvansa hieman paremmin. Mutta, koska kukat on ihania, niin enhän minä nainen aivan vähälllä luovuta! Jotenka, kun nyt noita kukkahankintoja välttämättä tahtoo tehdä, niin lienee paikallaan vähän perehtyä etukäteen, kukkaan kuin kukkaan, sen sijaan, että hädissään panikoiden ryhtyy antamaan epätoivoista tekohengitystä, siinä vaiheessa, kun peli on jo lähes menetetty.