keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Niitä näitä kirjoittamisesta ja keskiviikosta

Tässä jo ties kuinka monetta kertaa aloitan tekstiä. Kenties kohta pyyhin tämänkin pois, jotta voisin taas aloittaa alusta. Ja taas pyyhkiä kaiken pois. Päässä pyörii sekaisin liian monta luonnosta, melkein valmista, mutta syystä tai toisesta ne eivät tähän päivään passaa. Joko fiiliksen puolesta. Tai sitten ovat muuten vain vanhentuneet.

Vaikka voisinhan toki viimeviikkoisen pakkaspäivän tekstin julkaista, halutessani. Miksipä en. Mutta kun ei, ei sittenkään. Se ei nyt vain mitenkään sovi tähän hetkeen, kun mittari näyttää reilusti plussaa ja piha on täynnä lätäköitä.

Senkin voisin julkaista, sen yhden tammikuisen yh-perjantain tekstin, kun heti tilaisuuden tullen painelin kiitti-mulle-riitti-tunnelmissa kylille, suomeksi sanottuna ruokakauppaan. Voisin, halutessani. Mutta kun se oli silloin. Ei täällä enää olla niissä tunnelmissa, eikä olla oltu sen koommin.

Voisin julkaista syyskuussa kirjoittamiani luonnoksia. Tai joulukuussa. Tai missä tahansa kuussa. Niitä, mitkä ovat jääneet lopulta julkaisematta, yleensä siksi, että en ole ehtinyt viimeistelemään ja oikolukemaan kirjoituksiani. Ja sitten kun olen, teksti on jo tuntunut vanhalta tai muuten vain tilanteeseen epäsopivalta.

Aika paljon on sellaisia kirjoituksia, joita en vain ehdi kirjoittamaan loppuun. Jos ehtisinkin, niin en saa enää sitä samaa vaihdetta päälle, mikä oli aiemmin tekstiä kirjoittaessani. Tämä kirjoittaminen kun (ainakin) minulla vaatii juuri sen oikean fiiliksen. Että aika jännä laji, siinä mielessä.

Voisin myöskin kirjoittaa ihan vain tästä päivästä. Tavallisesta keskiviikosta. Mutta sitten en osaa päättää, kirjoittaisinko siitä, että päivä on ollut ihan tavallisen mukava, vai siitä, että aamu oli hankala. Oikeastaan pitkästä aikaa harvinaisen hankala, koska kahvi oli loppunut. Ja väsytti. Pinna oli erityisen kireällä, enkä luonnollisestikaan voinut pitää edes omaa kahvihetkeäni. Eihän se nyt mitenkään käy päinsä, kahviton kahvihetki kahviin tottuneelle.

Voisin myös kirjoittaa siitä, kuinka olen tänään saanut taas läjäpäin harmaita hiuksia, erään touhutoopen ansiosta. Ja parin riitapukarin. Tai siitä, kuinka kärttyistä porukka on, koska flunssa.


Tai sitten voisin kirjoittaa siitä, kuinka päivä piristyi heti siitä paikasta, kun miekkonen kurvasi pihaan lapsenlikaksi, nelivuotiaan neuvolalääkärikäynnin ajaksi. Ja minä sain kahvini. Ja nelivuotias kertoi hauskoja juttuja. Kuten, että tussipiirrokset selässä, korvan takana ja poskissa on tehnyt pikkusisko. Koska nelivuotias halusi olla leijona. Ja että sitten, kun äiti siitä sun kupista (jossa säilytän mahdollisia kolikoita ynnä seteleitä) loppuu rahat, niin voit mennä töihin, kattomaan ku iskä rillailee (rohkenen väittää hänen sekoittaneen termistön ja tarkoittavan hitsaamista, hihi) ja saat paljon omia rahoja. Kätevää, etten sanois!

Siitäkin voisin kirjoittaa, kuinka huippuja nuo lasten leikit ovat. Ja kuinka innoissaan me kaikki ollaan tuosta meidän vauvasta, joka otti jalat alleen ja treenailee nyt ahkerasti uutta taitoaan. Tepastelee menemään ja tuon tuosta tumpsahtaa pepullensa. Itsekin hihkuu innosta, taputtaa ja kikattaa.


No mutta, taisinpa tässä jo melkein huomaamattani näpytellä sanan siitä ja toisen tuosta. Ja jotain tavallisesta keskiviikosta. Oikeastaan aika mukavasta sellaisesta, onhan minulla pöytää koristamassa ystävänpäiväkimppu, kaapissa ystävänpäiväkarkkipussi ja rasiassa ystävänpäiväksi leivotut pikkuleivät. Auringon paiste vain uupuu, vaan eiköhän sekin asia saada huomenna korjattua.


9 kommenttia:

  1. Kiva kun kirjoitit. Tajunnanvirtaakin on kiva lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Niin myös näitä kommentteja :)

      Poista
  2. Tätä oli kyllä kiva lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun luit ja kiva kun kommentoit :)

      Poista
  3. Kiitos! Innoissaan olen, nimittäin, keitin kahvit ja istahin nautiskelee rauhaisasta päiväkahvista, vailla hyvää lukemista, kunnes yhtäkkiä muistin tän sun blogin. (Miten ihmeessä oonkaan voinu moneksi viikoksi unohtaa!?) Ja nyt on olo, niinku oisit täällä mun kahviseurana ja arjen jakajana. Onni on tää sun blogi ja sinä siellä kirjoittajana ja monta lukematonta tekstiä. Sydän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, sydän takaisin! Just tämmöisiä kommentteja tarvin tämmöseen väsyneeseen keskiviikkoon. Ja oikeinki kiva myös kuulla, että näistä höpötyksistä on iloa muilleki ku itselleni. Siellähän minä olin, kahvipöydässäsi, kahvi oli just sopivan vahvaa ja kuumaa, kiitos vain ;) oispa muuten mukava ihan oikeasti kahvitella!

      Poista
    2. Olispa!! Voi, kuinka mukavaa oliskaan. Mutta onneksi edes pikkusen voidaan jakaa arkea näin somen kautta. <3

      Poista
    3. Just niin! Diplomi sille, joka sinne keksi 👍🏻 😄

      Poista
    4. Mikä sinne (ai mitenniin menee hermot puhelimen kans) 😄 Siis somen tietty ☝🏻

      Poista

Ilahdun ja kauniisti kiitän kommentistasi!