tiistai 18. huhtikuuta 2017

Kevätkö se tuli takaisin

Voisko ihanammin aamu enää alkaa... tänään se alkoi auringolla nimittäin. Ilman varsinaista syytä. Vaikka onhan sitä syytä siinäkin, auringossa. Mutta ilman aurinkoa, jälkikasvuni puolesta, olisin saanut nukkua vielä tunnin.

Illalla olin varma, että aamusta tulee hankala. Sitä kun ehtii ihminen tottua näin monen vapaapäivän aikana siihen, että joko saa nukkua vaikka kolme-neljä tuntia pidempään kuin normaalisti (eli vaikka kymmeneen) tai että sitten, kun on sen toisen vuoro nukkua, niin kaikki vaan sujuu kuin rasvattu. Koska onhan sentään loma!
 Rasvattu voi tarkoittaa vaikka sitä, ettei pinna kiristy, vaikka eräs heistä huutoraivoaisi toisen pääsiäispäivän aamuna puoli seitsemästä puoli yhdeksään. Kyllä, kokonaista kaksi tuntia! Koska lapsetkin voivat herätä väärällä jalalla niinku. (Pienenä sivuhuomautuksena, että korvatulpat otin minä korvista vasta kiukun päätteeksi, silloin puoli yhdeksältä. Kröhöm.)


No mutta, arvon naiset ja herrat, meinasin eksyä aiheesta, olin väärässä! Ensimmäinen aamu pääsiäisvapaiden jälkeen ei ollut hankala ollenkaan. Vaikka jonku sekunnin ajan saattoikin pienesti tympäistä, kun kelloa vilkaisin. Että ihanko viis ja kakskymmentäneljä. Että onpa taas aika herätä, ihmisellä. Mutta sitten päätin olla tuijottamatta sitä kelloa ja nauttia rauhasta. Siitä ettei tarvi vielä nousta. Ja auringosta, joka tietää taas kevättä.

Pääsiäinen meillä meni mukavan rennosti, vaikka pientä epätoivoa säiden suhteen olikin alkuun havaittavissa. Perjantaina ja lauantaina oli talvi, niin kuin oli ollut ainakin koko edellisen viikon. Täällä pyrytti lunta aivan täydeltä taivaalta. Sunnuntaina oli sellainen kevättalven tapainen. Kylmä, mutta aurinko paistoi, ja terassilla tarkeni juoda kahvit palelematta, ilman hanskoja. Maanantaina oli sitten jo kevät, joskin hieman tuulinen sellainen. Terassikahvit juotiin takki auki ja tuulensuojassa tuli melkein kuuma.




Mutta tänään on oikeasti keväinen ilma, eikä edes tuule kovasti. Aurinko armas on paistanut ahkerasti ihan koko päivän pilvettömältä taivaalta. Tai vähän ehkä puolipilviseltä, mutta auringon eteen ei ole vielä pilven haituvaakaan eksynyt. Niin että aurinko, sulattaisitko nuo lumikinokset, kiitos! Ja aikaa nopsakkaan sitten. Että tuntuisi vielä enemmän oikealta keväältä.


Nimittäin, kun kalenteria katsoo, niin ei nuo ikkunasta näkyvät puolen metrin lumikinokset vain oikeasti ja yksinkertaisesti enää kuulu tänne!


Mutta nyt heräsi pienin muruseni. Taidankin laittaa samoin tein lapsille ruuat lautasille, jotta voisin heti sen perään painua seurueeni kanssa takaisin ulos aurinkoon. Vaikka uudelle kävelyretkelle, koska asfaltti sentääs on jo kuiva meidänkin perukoilla.




Ps. Tämä ei liity aiheeseen, mutta viimeistä edelliseen kylläkin: Niin että, mistä tietää, ettei meidän lasten kanssa ole lääkärissä tarvinut juuri käydä? No vaikka siitä, että tapaturman sattuessa me istutaan jonottamassa päivystyksessä tunteja, vaikka vakuutus! Voi hyvää päivää! Kun olisin muistanut, niin olisin vain varannut nelivuotiaalle ajan yksityiseltä puolelta ja hoitanut homman sujuvasti odottamatta ja jonottamatta.

Vaan mitäpä tuosta, kun kerran meni jo. Ja olihan meillä kaikesta huolimatta ihan mukava sairaalareissu. Jalkakin on parantunut siihen pisteeseen, että poika nilkuttaa kantapäähänsä tukien jo omin avuin menemään.

2 kommenttia:

  1. Kevät ja aurinko on kyllä niin parhaita! :) mukavasti tämäki aamu alko. :)
    Ihanan iloisesti kirjotat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Tuota aurinkoa voisin hehkuttaa vaikka joka päivä, mutta yritän välillä ajatella muitakin ja edes esittää sellaista coolia, että niin, aurinko? Entä sitte. No hehheh. En yritä. Hehkutan, koska se vaan on sen arvoinen asia vaikka joka päivä. :D

      Poista

Ilahdun ja kauniisti kiitän kommentistasi!