torstai 4. toukokuuta 2017

Ajatustyötä

Haluatteko tietää, mitä meikämartta on täällä viime päivinä puuhaillut? Itse asiassa ajattelin kertoa, halusitte eli ette. Koska mulla on tässä parhaillaan ihan hirrrvee puheripuli. Olen ollut nyt kaksi päivää totaali-yh-mutsi, ja meillä on mennyt hyvin juu. Meillä on ollut mukavaa. Mutta on mulla välillä tylsääkin ollut. Voi että onkin! Juttuseurapulaa niin sanotusti.

Lapset leikkii välillä vähän liiankin hyvin. Minä sitten, kun en muutakaan keksi, kuljen perässä ja kuvaan menemään. No joopajoo. Teen minä paljon muutakin. Mutta sitäkin. No, onneksi nämä yh-päivät eivät ole normaalitila.


Ja mun piti kertoa, mitä olen puuhaillut. Ollaan elelty menemään aivan normaalia arkea. Mutta sen oman aikani olen käyttänyt viime aikoina erilailla kuin aikoihin. Monta vuotta olen jo mennyt samalla tutuksi, hyväksi ja turvalliseksi havaitulla kaavalla: Lasten päikkäriaikaan olen kaivanut tietokoneen esille ja kirjautunut Arkipäiväkirjaan. Aloittanut näppäimistön hakkaamisen. Nyt olen keskittynyt hiukan toisenlaisiin asioihin. Olen keskittynyt ajattelemiseen.

Jos mennään asia kerrallaan, niin aloitetaan tämänviikkoisesta. Nimittäin, olen kahlannut läpi melkein koko blogini. Tai en ihan kaikkea. Mutta niitä aivan ensimmäisiä tekstejä. Aivan erityisesti juuri niitä. Koska sattuneista syistä huomasin, etten muista pikkuneidin vauva-ajasta oikein mitään. Taisinpa olla hiukkasen väsyksissä silloin... Mutta nyt muistan. Esimerkiksi sen, että myöskin siihen aikaan elämässä oli paljon hyvää. (Tosin sitä en epäillytkään, en vain muistanut.) Ja sitten, kun siinä selaamisessa alkuun pääsin, niin huomasin kohta selanneeni ensimmäiset kaksi blogivuotta tuosta noin vain.

Ja niin. Tuota. Miten sen nyt nätisti sanoisi... Sanon vaikka että vähällä oli, jotten poistanut isoa osaa teksteistäni. Mutta sitten päätin hiukan kuitenkin harkita. Ja tulin siihen tulokseen, jotta haittaako se, jos kaikki kirjoitettu ei ole niin vimpan päälle ja täydellistä. Haittaako se, jos olen joskus kirjoittanut jostain, no, typeräntuntuisesta aiheesta. Eihän se mitään haittaa. Sitä vartenhan tämä blogi on aina ollut. Sitä, että saisin kirjoittaa. Ei sillä aiheella niin väliä.

Kun aloitin blogin, oli minulla ensimmäisenä ajatuksena saada kirjoittaa aikani kuluksi. Pääni tyhjentämiseksi. Siihen aikaan minulla ei vielä ollut juurikaan vertaistukea kavereistani, jos ei siskoani lasketa. Jos nykyisin on joskus tylsää, niin silloin se tylsyys oli normaalia joka päivä ainakin jossain vaiheessa (en tietenkään silti tarkoita ettei elämä olisi ollut myöskin hyvää ja iloista ja onnellista, ajoittaisen tylsyyden lisäksi). Blogiin kirjoitin sellaisia ajatuksia, mitä ehkä olisin jakanut äitikavereiden kanssa. Ja se ajoi asiansa paremmin kuin hyvin.

Toinen yhtä tärkeä ajatus silloin, aloittaessani, oli tallentaa erilaisia hetkiä, ajatuksia ja tuntemuksia arjesta. Niin, että niihin sitten joskus, vuosien päästä voisi palata. Nyt palasin ensimmäistä kertaa kunnolla. Oikein paneuduin. Luin ajatuksella. Ja voi että, ajattelin, miten hyvän päätöksen aikanaan tein, kun blogin aloitin!

Vaikka blogi kertookin vain hyvin hyvin pienen osan elämästämme, niin kuitenkin, kun niitä vanhoja juttuja lukee, pystyy ikäänkuin palaamaan ajassa taakse päin. Mieleen pulpahtelee koko ajan enemmän ja enemmän muistoja, hetkiä ja tunnelmia. Niitäkin, mitä on jäänyt blogin ulkopuolelle. Nyt muistan senkin, millaista elämä oli pikkuneidin vauva-aikaan, näin niinkuin esimerkiksi.

Niin, siinäpä pari sanaa tämän viikon ajatustyöstä.

Ja sitten asiasta säähän, vaikka lupasin kyllä puhua muustakin. Olkoon tämä vaikka loppuhuomautus: täällä on ollut tänään aivan mahtava, ensimmäistä kertaa oikeasti LÄMMIN kevätpäivä. On se vaan kertamakaikkiaan eri ulkoilla. Kun ei tarvi palella. Ja aurinko paistaa.

Tylsistä hetkistä huolimatta tänään oli hyvä päivä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun ja kauniisti kiitän kommentistasi!